pitkästä aikaa muutakin kuin pikaista Sly-postausta. olemme lomalla,läppäri mukana :D Tosin lomailemassa sukulaisten luona toisessa kotikaupungissamme ikäänkuin.

Juhannuksen vietimme ystävämme mökillä saaristossa ja juhannus eväisiin kuului mm Rosvopaisti,joka syntyi näin.

Kuoppaa paistille alettiin kaivamaan noin klo 12.00(siis miehet kaivoi) Tulia kuopassa poltettiin sellaiset 2-3h. Muistaakseni liha vietiin paketissa hiillokseen noin klo 16.00 ja nostettiin pois siinä 21.00. Ei siis hätähousujen herkkua :D

 

Tässä porsaan juhlapaistia suoraan Wurstin tehtaanmyymälästä,about 3,3kg. Syöjiä 7-aikuista ja 2-lasta.

Liha oli valmiiksi marinoitua,lisäsimme hieman suolaa pintaan hierottuna ja mustapippureita. Lisäksi tehtiin lihaan taskuja joihin työnnettiin valkosipuleita. Ympärille pikkusipuleita sekä valkosipuleita.

Päälle reilu kerros pekonia joka esti melko hyvin lihaa kuivumasta ja rosmariinin oksia reilusti vielä.

Sitten paisti käärittiin älyttömän moneen foliokerrokseen ja sen jälkeen kasteltiin hesaria 2-3aukeamaa kerrallaan ja vuorattiin paisti niin että paperia oli märkänä noin 2cm kerros.Tämän jälkeen pasiti kuoppaan ja notski päälle.

 

Tässä välissä alkoi jo hiukoa joten nopsaan grilli päälle ja tällaista lounasta kyhättiin

 

makkaraa,savukalaa(itse savustettuna),itsetehty perunasalaatti,täytetyt herkkusienet ja grillattua leipää valkosipulivoilla.

Unohtamatta palanpainiketta,joka itselläni oli tämä

 

 

tässä paisti on juuri lapiolla nostettu kuopasta ja paperi paloi vielä päällä. PAketti ei ollut hajonnut lainkaan.

herkullinen liemi valutettiin talteen heti,oli muuten todella voimakkaan makuista ja omaan makuuni aivan liian suolasita. Sitä sitten vähän keiteltiin kasaan kuohukerman kanssa.

Sittenpä paisti kuorittiin ja laitettiin tarjolle tuoreen rosmariinin kera. Tuo paketissa mukana ollut rosmariini oli osittaisn juuttunut lihaan kiinni. Olisi saanut olla himpun kosteampaa tuo liha vielä,mutta hyvää se silti oli. Ja ai että nuo sipulit

 

Seurana uuniperunaa ja salaattia.(perunat ja feta puuttuvat kuvasta)

 

Paljon muutakin on tullut herkuteltua ja vielä paljon varmasti edessä :D